Kenttäraportti mormonikirkolta
Sekä Aamulehti että muutkin mediat raportoivat tänä aamuna Tampereen mormonikirkon palamisesta. Koska asun aivan sen vieressä, piti tietysti luikkia kameran kanssa salaa poliisiautojen ohi kuvaamaan. Anteeksi, etten osaa kuvata. Muilla kuvanneilla on varmasti parempaa materiaalia kuin minulla.
Näky siellä on tavattoman lohduton. Se on aivan maan tasalla koko paikka. Vielä 10 tunnin jälkeen leiskuu, savuaa ja murtuu. En ole mormoni enkä mormoniksi välttämättä tahdo tullakaan, mutta oli riipaisevaa nähdä ihmisten katsovan kirkkonsa palamista voimatta tehdä asialle mitään. Olen käynyt itse tuossa kirkossa kahdesti, no, kodikkuudesta voi olla montaa mieltä, mutta monelle ihmiselle se on kuitenkin ollut kotikirkko, olohuone, rakas paikka.

En voinut kotimatkalla olla katsomatta Kalevan kirkkoa siinä vieressä. Mitä jos se palaisi, minun kirkkoni, kotini. Kuinka voimattomaksi se vetäisi. Kuinka surulliseksi se tekisi. En ole koskaan aiemmin käynyt minkään uskontokunnan kirkon raunioilla, noin totaalisesti auki revityillä. Vavisuttavaa, pelottavaa. Kaikki myötätunto mormoneille tällä erää kyllä. Vaikka viisaasti sanoivatkin Aamulehdelle, että kirkko on vain rakennus ja todellinen usko kannetaan mukana. On se silti aikamoista.
Mormonit ovat olleet minulle aina kovin ystävällisiä. Jos jonkun kirkko pitäisi tekemisten tai ärsytysten takia polttaa, se ei olisi ainakaan minun listallani ensimmäisenä mormonikirkko. Kovin ovat harmitonta porukkaa, minusta. Monet kristityiksi itseään sanovat saavat aikaan ärsyttävämpää jälkeä. Tosin, eipä uskontoa kitketä ihmisistä polttamalla niiden kirkot. En tiedä, pitäisikö kitkeäkään, toisaalta. En voi olla ajattelematta sitä, että "onneksi se ei ollut minun kirkkoni". Mutta mitä jos olisi ollut. Itkisinkö minäkin noin, luottaisinko silti.
Ilma oli täynnä savua, osa ihmisistä itki. Poliisit eivät päästäneet kovin lähelle, ilma oli - ja on - kovin vaikeaa hengittää ja raanavesi on meilläkin sameaa eikä sitä tee edelleen jatkuvan Nokian vesikarman takia mieli edes juoda.

(Jos nyt jotain keventävää tästä tahtoo repiä niin voipi miettiä sitä, miksi palomiehet polttivat tupaakkia palopaikalla. Se jos mikä oli aika makaaberi näky. Minkä takia se röökender pitää sytyttää siinä kohtaa kun kädessä on kaiken meidän juomaveden kirkon ruumiin päälle räkivä letku, jolla yritetään sammuttaa liekkejä? 'kele.)

0 Comments:
Post a Comment
<< Home